Oulun seutu, Uncategorized, Yleinen

Virkistävä reissu Ouluun

Saimme helatorstain aikoihin käydä virkistymässä Oulussa. Majoituimme tutussa ja mieluisassa Original Sokos Hotel Arinassa aivan Oulun keskustassa.

Miehellä oli valmistujaisillallinen Arinaa vastapäätä olevassa Puistola-ravintolassa. Minä kävin sillä välin vanhan ystäväni kanssa tutustumassa Magnolia Coffee & Bakeryyn, joka sijaitsee kauppakeskus Pekurin Patiolla.

Hotelliin oli ihana tulla, ja saimme kylpyammeella varustetun huoneen. Siinä oli minulle lisää iltaohjelmaa!

Aloittelimme kahvin ja kaakaon juonnilla ihastuttavassa hotellihuoneessa. Huoneet kertovat Oulun ja Arinan persoonallista tarinaa.

Aivan pian oli kuitenkin aika lähteä liikkeelle. Oli mahtava tavata ystävä vuosien takaa. Olin myös utelias Magnolia-kahvilan suhteen, niinpä suuntasimmekin suoraan sinne.

Pekurin Patio on kiva paikka ravintoloineen. Kahvila sijaitsikin pation ytimessä ja vitriinissä näytti olevan monenlaisia herkkuja.

Päädyimme porkkanakakkuun ja sitruunaleivokseen. Join vaihteeksi teetä, joka oli myös todella hyvää. Kahvilassa oli hyvin tilaa, joten saatoimme tutkailla myös viihtyisää sisustusta.

Kahviteltuamme kiertelimme vähän aikaa keskustassa, jonka jälkeen istuimme vielä hotellihuoneessa juttelemassa kuulumisia. Sitten olikin minulla iltakylvyn aika. Ilta meni nopeasti lukiessa ja oleillessa.

Aamulla pääsimme ravintola Verannan maistuvalla aamiaiselle. Tällä käynnillä vasta huomasin, kuinka kivasti ravintolaan oli sekoiteltu eri tyylisiä tuoleja! Tykkään myös vaaleasta sisustuksesta.

Aamupalan jälkeen lähdin vielä kävelykierrokselle. Suuntasin torinrantaan ja totesin, että Oulun keskusta on mukavan kompakti. Lisäksi siellä on tietysti kiva liikkua siksikin, kun paikat ovat tuttuja.

Oulun seutu, Uncategorized, Yleinen

Viehkeä Cafe & Deli Cuppedia Oulussa

Jälleen kavereiden kanssa pohdittiin, missä kahvilassa emme olisi vielä Oulussa käyneet. Näinpä tapaamispaikaksi ystäväni kanssa valikoitui Cafe & Deli Cuppedia Oulun Torikadulla.

Minun piti vähän suunnistaa kahvilaan, vaikka se loppupeleissä olikin aika helpossa paikassa. Ei vain heti hoksannut!

Cuppediaan kannatti todella mennä; mikä löytö! Kahvila oli kerta kaikkiaan viehättävä ja suloinen värityksineen ja sisustuksineen, oikea Instagram-kuvaajan unelma.

Kahvilassa riitti yksityiskohtia, joita ennätin tutkailla kaveria odotellessani. Myös tauluihin kirjoitetut tekstit olivat kivoja, ja tunnelma Cuppediassa oli rento.

Ystäväni saapuessa pääsimme valikoimaan herkkuja vitriinistä. Otimme molemmat limonadit juotavaksi. Ystäväni päätyi paniniin, ja minä otin sekä suolaisen piirakan että makean kääretortun.

Kahvilassa oli mukavan hiljaista ja tunnelmallista vaihtaa kuulumisia. Päätimme vielä lähteä tutustumaan taidegalleriaan; siitä seuraavassa postauksessa!

Muu Pohjois-Pohjanmaa, Uncategorized, Yleinen

Taidetta ja kahvittelua Raahen kirjastossa

Oli kyllä kiva juttu, kun Raahen kirjastoon saatiin pitkän tauon jälkeen kahvila! Siellähän piti lähteä käymään.

Asioin yleensä lähikirjastossa Pattijoella, niinpä en ollut muistanutkaan pääkirjaston kaikkea antia. Aluksi piti tietysti tutkia näyttelytilan taidenäyttelyä!

Kyseessä oli tällä kertaa helmikuun näyttely, jossa oli eläinten ja ihmisten valokuvia. Kuvaajana Sakari Vierola. Mukaan tarttui myös hieno kirjanmerkki.

Tämän jälkeen lähdin tutkailemaan kahvilaa. Siellähän oli tuttuun tyyliin Cakepopin henkilö, joka tervehti piristävästi! Cakepopillahan on Lohenpyrstössä kahvila, jossa on tullut kesäisin usein käytyä.

Ostin herkullisia suklaamuffinsseja ja leivoksen kotiin viemisiksi. Sitten ihailin vielä aulatilaa ja siellä olevaa vitriinin näyttelyä. Paula Moilasen Kaarnataide-näyttely oli viehkeä! Lokoisat sohvat kutsuivat neulojiakin.

Vielä lehtiä lukemaan ja sitten kotiin herkuttelemaan!

Muu Pohjois-Pohjanmaa, Uncategorized, Yleinen

Pirjon Pakarin leipomokahvila Ylivieskassa

Vaikka kuljenkin Ylivieskassa töissä, niin oli mukavaa lähteä käymään siellä viikonloppunakin. Meillä oli suunnitelmissa käydä autoliikkeessä ja urheilukaupassa.

Ajelimme pienempää tietä Ylivieskaan, vaihtelua tämäkin. Päätimme mennä ensin kahvittelemaan Pirjon Pakarin leipomokahvilaan. Keskustassa olevassa kahvilassahan olenkin käynyt aiemmin.

Leipomokahvila osoittautui tilavaksi ja tarjonta monipuoliseksi. Emmin kauan, mitä ostaisin mukaan. Lopulta päädyin pieneen maustekakkuun.

Vuolukanacroissantin olen aiemmin todennut loistavaksi, niinpä suosittelin miehelle sitä. Itse päädyin makeaan leivokseen.

Kahvilassa oli mukava istuskella ja herkutella. Tästä jatkoimme sitten kauppakaupungin kauppoihin.

Oulun seutu, Uncategorized, Yleinen

Lounastamassa Bistro Laiturissa Oulussa

Ystäväni pyysi minua tutustumaan Bistro Laituriin sunnuntailounaan merkeissä. Bistro sijaitsee Oulun Toppilassa K-Supermarketin yhteydessä.

Löysinkin paikan, ja tuota pikaa ystävänikin saapui paikalle. Päädyin ottamaan noutopöytälounaan ja ystäväni tilasi burgeraterian.

Buffetissa oli paljon kotiruokavaihtoehtoja sekä monipuolinen salaattipöytä. Ja burgerikin vaikutti oikein hyvältä!

Laiturissa oli rauhallista ja ihastelimmekin kompakteja, mutta viihtyisiä tiloja. Lähestyvä joulu tuo tietysti oman tunnelmansa!

Muu Pohjois-Pohjanmaa, Uncategorized, Yleinen

Ensilumisella Rukalla ja Kuusamossa

Syyslomaviikonloppuna lähdimme Kuusamoon ja Rukalle. Mies oli menossa ensilumiladulle hiihtämään, niinpä majoituimme aivan ladun vieressä sijaitsevassa Ruka Ski-Inn -huoneistossa.

Tulomatkalla kävimme sukuloinnin lisäksi pulikoimassa Holiday Club Kuusamon Tropiikissa. Se on aina ollut lempikylpylöitäni, ja viime käynnistä oli jo aikaa. Kylpylässä viihtyi eikä pieni menossa oleva remontti haitannut.

Saavuimme alkuillasta Aurinkorinteen huoneistolle. Se oli toisessa kerroksessa, joten sieltä löytyi pieni parvekekin näköalalla.

Huoneisto oli todella näppärä ja siisti. Tykkäsin sisustuksesta ja toimivuudesta. Lisäksi oli hienoa, kun huoneistoon kuuluivat liinavaatteet sekä kaikki muu, mitä tarvita saattoi. Myös takka ja sauna löytyivät.

Kävimme illalla pienellä kävelyllä lähimaastossa. Mies suunnitteli ladulle lähtöä, jonne hän pääsikin heti aamulla. Latu oli ollut 700 metriä pitkä, joten sitä oli voinut kiertää useamman kerran.

Minä otin reissun rennosti ja lokoisasti enkä kaivannut paljoakaan tekemistä. Vähän tietokoneella oloa ja lukemista!

Lähdimme sitten käymään Kuusamossa, jossa pääsin kesällä huomaamaani ranskalaiseen kahvilaan. Sitä olinkin odottanut!

Yllätyimme positiivisesti The French Café:n palvelusta. Saimme aluksi ihailla vitriinin herkkuja, jonka jälkeen pääsimme valitsemaan pöydän rauhallisesta paikasta.

Tarjoilija toi meille juomamenun, jota tutkimme hartaasti. Sitten tilasimme miehelle kahvin ja minulle Tiernakaupungin teetä, eli Oulusta kotoisin olevaa teetä. Otimme kuningatarleivoksen ja pannacotan.

Niitäpä sitten herkuteltiin ja katseltiin myös pikku koiran kulkemista kahvilassa. Teekin oli aivan valtaisan hyvää!

Kiertelimme vielä vähän Kuusamon kauppoja ja palasimme sitten Rukalle. Iltapäivällä paistoimme takassa makkaraa ja illalla kävimme saunassa. Mitäpä sitä paljon muuta tarvitsi, paitsi pikku kävely siinä välissä!

Aamullakin oli virkistävä pikku pakkanen. Oleskelimme vielä huoneistossa ja ihastelimme lomaa. Sen jälkeen sitten kotimatkalle!

Muu Pohjois-Pohjanmaa, Uncategorized, Yleinen

Pirjon Pakarin leipomokahvila Ylivieskassa

Ylivieskan keskustassa liikkuessani törmäsin Pirjon Pakarin leipomokahvilaan. Suuntasin sinne eräänä päivänä aamuvarhain.

Ostin muutamia tuotteita kotiin sekä söin paikan päällä ihanan täytetyn croissantin. Kahvilassa oli vielä rauhallista. Kävin Dagmarin kulman kahvilassa, ja kuulin samalla, että leipomolla on Ylivieskassa toinenkin toimipiste.

Pirjon Pakari on aito lähileipomo. Myös lounasta leipomokahvilasta saa. Lisäksi leipomokahvila soveltuu erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Muu Pohjois-Pohjanmaa, Uncategorized, Yleinen

Ihastuttava Wanha Aapiskukko Kalajoella

Wau, mikä paikka! Olin moneen otteeseen kuullut hyvää Kalajoella Käännän kylässä sijaitsevasta kesäkahvila Wanhasta Aapiskukosta. Sinne ei vain ole tuntunut olevan aikaa mennä, silloin kun kahvila on auki.

Nyt olimme miehen ja kaverini kanssa muilla asioilla Kalajoella, ja päätimme, että nyt on aika tutustua Aapiskukkoon. Ajelimme sinne pienempää tietä, ja mietimme, että mitähän täältä löytyy.

Sittenpä oltiinkin perillä vanhan kyläkoulun edustalla, ja moni muukin oli sinne löytänyt. Aluksi suuntasimme koulurakennuksessa sijaitsevaan kesäkahvilaan.

Ja siellähän oli monipuolista herkkua tarjolla erilaisine virvokkeineen. Vilkasta näytti olevan. Otimme kattauksen erilaisia leivonnaisia maisteltavaksi.

Kuinka ihastuttavat ja valoisat tilat koulurakennuksessa olikaan. Todella kaunista ja viihtyisää.

Kahvien jälkeen olimme jo lähdössä, kun yhtäkkiä havaitsimme pihalla olevan myös kotieläimiä! Niihin piti tietysti käydä tutustumassa.

Eikä siinäkään vielä kaikki; kun jatkoimme matkaa pihalla, niin löysimme vielä ihanan puutarhan. Kaverini oli siitä erityisen innostunut.

Näin ollen totesimme, että Wanha Aapiskukko on ihastuttava ja monipuolinen paikka. Kotimatkan teimmekin sitten isomman tien kautta, kun hoksasimme senkin olevan lähellä. Tyngän mylly oli muuten matkan varrella, ja sielläkin haluttaisi käydä tutustumassa.

Oulun seutu, Uncategorized, Yleinen

Idyllisessä Kartanokahvila Kaisassa Limingassa

Tänä kesänä tuli kiva uutinen; Ala-Temmekselle Liminkaan on avautunut Kartanokahvila Kaisa! Nyt kun itse asun Raahen suunnilla, niin 4-tietä ei tule niin paljon liikuttua Limingasta etelään. Niinpä kahvilassa käynti vähän viivästyi, vaan vielä ehdittiin loman tehdessä loppuaan!

Olimme Oulun reissulla ja päätimme lopultakin poiketa kahvilassa, jonne oli hyvät opasteetkin. Vanha rakennus henkii historiaa, josta kahvilan omistaja olikin itse kertomassa kahvilan asiakkaille. Rakennusta on remontoitu useita vuosia, ja esimerkiksi tapettien valinta oli ollut vaikeaa.

Kartanokahvila pitää sisällään myös museon, sillä siellä on esillä Arabian kahvikuppeja eri vuosikymmeniltä. Niistä voi bongailla itselle tuttuja astioita!

Talon ihailun lomassa nautimme sitten virvokkeita ja raparperipiirakkaa. Kyllä oli kiva miljöö!

Muu Pohjois-Pohjanmaa, Uncategorized, Yleinen

Viehättävä Järvelänjärven Grilli-Cafe Raahessa

Ajelimme eräänä kauniina päivänä sateiden välissä Järvelänjärvelle, joka sijaitsee 8-tien varressa Raahesta etelään.

Järvelänjärvi on idyllinen paikka jo sinänsä, ja järvestä saa kuulemma erilaisia kalojakin. Laiturilta on hyvät näkymät ympäriinsä.

Lisäksi Järvelänjärvi on suosittu taukopaikka, sillä siellä on kaunis Grilli-Cafe. Kahvilasta saa maukkaita burgereita tai vaikkapa munkkikahvit. Omistajan kanssa myös juttua riittää!

Kotoa on mukava poiketa ilta-ajelulla Järvelänjärvellä.